keskiviikko 3. elokuuta 2016

Kevät toi, kevät toi...


Kevään ja alkukesän juhlat ja vierailut, lasten ristiäiset ja tapahtumat ovat ohi ja Syreenitalossakin sali on saatettu arkikuntoon.


Sofka on kapaloinut pienokaisen ja huhuilee lastenhuoneeseen päin ja kehoittaa tyttösiä lopettelemaan leikkiä ja siirtymää pesuhuoneeseen, hän tulisi sinne kohta auttamaan iltapesuissa.

Taas jäävät leikit pahasti kesken... ja hiukan nyreä ilme hiippii Fredrikan kasvoille. Lopettelee sitten kumminkin...


Vaikka varsinaisia kutsuja ei olekaan, on pieni joukko miehiä usein koolla kuitenkin Levin työhuoneella. Jos ei pelata shakkia, niin käydään keskusteluja ja usein siellä sovitaan kylän asioista ja etenkin niiden kyläläisten jotka heikommassa asemassa ovat.


Samana iltana oli Levin työhuoneessa ollut vielä Filemon Pykälä, Kauppakylän nimismies, mutta hän oli kuullut, että kylän raitilla oli herroja käyskennellyt Sulevin Kauppahuoneelle päin, ja niin kiire oli Filemonille tullut lähteä asiaa selvittämään, että virkavallan merkkinä pitämä peruukkikin oi jäänyt eteissaliin..


Filemon oli päässyt Kauppahuoneelle ja avannut sivuoven, kavunnut portaat yläkertaan, Sulevin konttoriin joka toimi myös kotina.


Paikalle olikin kertynyt "herrainkerho" joka jo jonkin verran voimallisesti keskusteli, kuului jo portaisiin,
Samovaarista sai tsajua ja sitä sitten voi vahvistaa ne jotka vahvistusta tunsivata tarvitsevansa.
Ja kyllähän sitä halusi vahvistua nyt myös Filemon.
Kovin oli huonosti sujunut koko kesän nämä rakkauden asiat.
Tai oikeastaan ne eivät olleet sujuneet lainkaan. Minkäänlaista edistystä ei ollut tapahtunut ihanaisen Ofelian suhteen.


Ihanainen Ofelia...

Voi kun saisi Ofelian suostuvaiseksi....


Kylllä, vahvistusta tarvittiin.
Ja samaa vahvistuksen tarvetta kokivat kovasti myös Muurari Nysté ja Jokakylän Kalle.


Sulevikin oli vahvistuksen tarpeessa ja samaa tarvetta tuntui olevan myös Otto Iisakki Timmermanilla. Niin, Otto Iisakki Timmermana - ei lainkaan kirvesmies, vaan oiva markkinamies ja eritoten kalakauppias. Sulevin serkku.
Kovin yritti Otto Iisakki serkkuaan saada paremalle mielelle; juurihan oli oltu Forssassa markkinoilla, vuoden tärkeimmässä tapahtumassa ja Sulevi oli viettänyt koko markkinapäivän Estherin hellässä huomassa, mutta kovin tuntui Sulevilla olevan jotain raskasta sydämellään.


Muurari Nysten oli saanut työnsä valmiiksi niin Suutarilla kuin parissa muussakin tuvassa jossa lähinnä korjailtii taleven jäljiltä talvea varten tulisijoja.


Nysten oli Suutarin kamarin muuria muuratessa ystävystynyt Suutarin kanssa ja oli nyt saapunu tämän mukana Kauppahuoneen yläkertaan. Suutari itse oli jo väsähtänyt...


Suutari oli kovin väsynyt kiivaasta keväästä ja kesästä; oli Ulla saanut kamarinsa - vihdoinkin (kiitos Muurari Nystenin) Suutari oli vienyt Ullan hienoon ravintolaan syömään ja muutenkin oli Suutari uurastanut työn parissa kovin pitkään... ja aivan liian voimallisesti...  nyt oli Suutarin viimeisetkin voimat tiessään ja tarinat ja turinat uuvuttaneet miehen perin pohjin.


"Kuulehan serkku rakas, älä vaivu synkkyyteen, kuule lauletaankos vähän, juu, lauletaan..


Kevät toi, kevät toi muurarin, kevät toi kevät toi maalarin, kevät toi rakennuksille hanslankarin ja rannoille hampparin... Niin paljon minä kärsiinyt ooooleen, monta kyyneltä vuodattanut...
Niiin montaa minä lempinyt olen, mutta yhtä vain rakastanut... niin...



.... hyvä, hyvä... sinulla on kuule Otto komea basso, jos saan sanoa Otto, ollaankos me kuule heitetty jo tittelit poisssh...


... khuuule Kaalle, laskeetkos minullekin tsajua...



 "Mutta meiltä laulun mahti
mennyt maan ei rakohon,
säveleiden sorja tahti
viel ei vierryt pakohon.
Josko murhe mieltä painaa
tahi riemu kohottaa,
laulu,soitto, meiltä aina
yhtä herkäst' irtoaa."

Komeasti kumiseen Otto Iirvarin ääni...



... mutta Suleviin ei ilomieli oikein tartu - jokaisen tsajumukin jälkeen vaipuu mies entistä tuskaisempaan olotilaan, oikein sielussa korventaa - miten sitä onkin mies niin hirveän heikko - tuumii Sulevi, katsoo pöydälleen ilmestynyttä orvokkia... se on siinä jo kukkinut jonkun viikon... Voi sentään - vaikka sydän niin sanoisi toista, niin se liha määrää tahdin, eihän sille miespolo minkään mahda - etenkin kun naisihmiset ovat erityisen taitavia viekoittelussa - niin, ei vain mahda...


.. niin, ei mahda ei...  _Kylällä on jo muutama naisihminen puhellut toiselleen, että samaa ovat nähneet niin,  aamulla hyvin, hyvin aikaisin on Kauppahuoneen sivuovi yläkerrasta raottunut..


... ja Johanna on puikahtanut siitä kylän raitille...


torstai 26. toukokuuta 2016

Kauppakylän kuulumisia - Sulevi


Kesä on tullut aivan vauhdilla ja Kauppakylän väki herännyt jälleen talvihorroksestaan.


Näin on käynyt myös Suleville - sananmukaisesti. Jossain ihmeen horroksessa hän varmaan on ollut koko kevään. Estherillä, niin kyllä, talvella, mutta missä välissä talvi jo taittui kevääseen ja kevätkin kesäksi.
 Kauppa oli pyörinyt itselleen, tai ei ihan itselleen - kauppa-apulaiseksi palkattu Ofelia oli pyörittänyt kauppauhuonetta erittäin tuotteliaasti ja tarmokkaasti, myynyt, järjestänyt ja kauniilla käsialla kirjannut kaikki päivän tapahtumat kauppakirjaan. 
Oli pitänyt myös kuria niin, että paikat olivat erittäin hyvässä kunnossa, kun Sulevi kuin heränneenä kierteli kaupalla.
Nyt vain oli niin, että varastot alkoivat olla tyhjiä ja myymälän hyllyt.
 Tavaran hankinta ei Ofelian toimeen kuulunut ja miten se Sulevillakin oli unohtuntu sinne Estherin sohvalla teetä nauttiessa - hmm ja ne Estherin silmät...

Nyt oli Sulevi herännyt ja oli kiire ruveta afääreille.
Jokakylän-Kallelta edullisesti ostettu polkupyörä alle ja Villa Malakoffiin järjestämään asioita...



... ja samassa tuli porras vastaan - huh, pyörä katkesi keskeltä kuin leikaten.
Onneksi ei käynyt huonommin... mistä ihmeestä se Kalle tämmöisen romun oikein oli löytänyt!


Hattu hiekalta, pieni lierin putsaus ja päähän.


Ja jalkapatikassa oli lähdettävä kohti Villa Malakoffia.


sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Kauppakylän väki liikkeellä

Näyttelyssä Verkarannassa on Satumaailma jossa on myös Estherin talo.
Sulevi on lähtenyt Estherin luo ja nyt oli minullakin tilaisuus nähdä Sulevi
itse riiaus puuhissa.




Näyttelyssä on myös kolme kerrostaloa. Ydessä sen yksiössä asustaa Kaarina ja Impi. Heistä ei sen enempää...
...sanattomaksi menin kaikkia asuntoja katsellessa - että jokaisen pitää käydä katsomassa ne itse.
Huh, upeata!
Yhden kerrostalon alakerrassa on hulppea Pata-ravintola: http://paivinkimallus.blogspot.fi/



tässä Päivin kuva todistusaineistoksi, ei tullut itselle yhtään...
Ei ole ennen nähty Ullaa ja Suutaria ravintolassa.
Wienerleikkeet näyttäisi olevan tilatun - ja karahviviiniä...
Mitähän tästä nyt tulee..

torstai 24. joulukuuta 2015

Aattopäivän luukku....

...tai oikeastaan luukkukasa...

ja jos tarkkoja ollaan, niin kolmelle päivällehän tässä tätä ihanuutta tuli...

Traditioksi on modostunut vaihtaa Eijan kanssa aaton luukku.
Ja kuten traditioon kuuluu, sen avaaminen ei olekaan ihan vain suit sukkelaa ja auki..
Ensinnäkin lähetys tuli kahdessa osassa. Toisen avasin ja sain kuorittua ensimmäisen kerroksen, kun vastaan tuli teksti, että noudata kaikkia ohjeita ja avaa varovasti ja... ja sitten että avataan 25.12. klo 00.01... joten jemmaan joulua odottamaan.
Sitten tuli toinen lähetys ja sen sisuksessa kasa ihania pieniä karamelleja joissa oli avaus ajankohdat hyvin tarkkaan.
Ensimmäisen sai avata jo aaton aattona. Piti tuunata ja laittaa siitä blogiin kuva....


 No, se ei tarvinnut mitään muuta tuunausta kuin kynttilän sisäänsä....
 Aivan ihana kynttilä lyhty.... tooosiiin, kun sitä katsoo, se muistuttaa ehkä puhelinkoppia, pussauskoppia...vessakoppia.... No niin, palvelkoon joulun ajan juuri tuossa ilahduttamassa, mutta jatkosta en nyt ole ihan varma...
Sitten sai paketin avata heti, kun on herännyt - ja siellä oli upea katulyhty! Luulen, että tiedän kellä tälle on jo tilaus vetämässä... hmmm, niin,...

 Ja sitten paketteja saikin availla pitkin päivää eri aikoihin, aina kun oli jokin asia tai kellonaika saavutettu.



Ihanat nämä taulut!
Hihihiiihi ja käy sitten nimi kummin päin vain - nämä menevät kaikki Salmen huusholliin!



ja kerrassaan upea talolyhty
ja leikkuulautoja  -  upeita "keramiikka" töitä - Salmelle, Salmelle.



... ja sitten siellä oli upea trukkilava
ja joulukranssi
ja monta rullaa ihanaa tapettia!



ja tässä illalla sitten, kun jouluillan rauhasta nauttiessa ajattelin, että nyt päivitän blogiin... muistui mieleen, että se erikseen tullut paketti oli avaamatta! Ja ei kun paketti esiin - siellä oli hieno rintakoru...


.... ja tämä viimeinen  kuori joka tässä vielä odottaa sitten avaamistaan....
25.12. klo 00.01
ei kauaa enää!


Kiitos Eija ihanasta Aaton Luukusta! Sen kanssa on monta hauskaa hetkeä... ja semmoista maltin koulutusta... :D

tiistai 8. joulukuuta 2015

Rospuuton vankina

Syksy oli Kauppakylässä muuttunut talveksi. Mistään muusta sitä ei tiennyt kuin Allakkaa katsomalla.
Elettiin joulukuun alkupäiviä, mutta lumesta ja pakkasesta ei ollut tietoakaan.
Se tiesi tavallista pidempää rospuuttoa. Ja kun oli vielä sataa lotissut viikosta toiseen, olivat
tiet ja pihamaat muuttuneet kuravelliksi ja matkaaminen kävi lähes mahdottomaksi; rattaat upposivat
vähän väliä pyörän napojaan myöden ja matkan teko oli tuskallista ja hidasta ja vähän väliä piti nousta työntämään ja auttamaan kulkupeliä mudasta.
Ja oli pimeää. Elettiin muutoinkin vuoden pimeintä aikaa ja kun ei ollut lunta valaisemassa ja vähäistä päivän valoa vain lyhyen aikaa, niinä hetkinä kun ei satanut, ja sade ja tuuli haittasivat lyhtyjen käyttöäkin, niin kaikki olivat enemmän, tai vähemmän tahtomattaan kotiensa vankeja.
Vain lyhyillä asioilla käytiin naapurissa ja lähistöllä, mihin jalan pääsi ja viitsi lähteä.

Villa Malakoffiin oli sateen keskellä poikennut Sulevi. Jättänyt kuraiset saapikkaat eteiseen ja kavunnut yläkertaan Aksenjan kamariin.


Nyt oli aivan oikea hetki nostaa samovaari pöydälle ja tarjota siitä lämmintä mausteviinaa.
Aksenja oli itse käynyt keittiössä maustamassa ja keittämssä seoksen ja kaatanut sen samovaariin. Siinä se pysyi mukavasti lämpimänä pitkin päivää nautittavaksi.

Sulevi oli oiken mielissän - mikä piristi paremmin pimeänä ja märkänä talvipäivänä, kun vähän kaikki oli vastuksena.
Sulevilla oli suunitelmia ensimmäisen joulun ajan myyntiin Kauppahuoneella, mutta huonojen kelien vuoksi oli tavarakuorma toisensa jälkeen jäänyt tulematta.
Itsekään ei Sulvi niitä päässyt sen paremmin hakemaan joten ei ollut muuta tehtävissä kuin antaa ajan kulua ja odottaa pakkasta ja teiden jäätymistä - silloin pääsisi edes kärryillä, tai kieseillä, ja lunta, paljon lunta, niin matka taittuisi sukkelaan reessä. Rekikelejä sitä odotti jo jokainen kiihkeästi.


Sulevikaan ei ollut päässyt Helsinkiin, eikä mihinkään tapahtumiin ja kovin oli mielessä väikkynyt eräät kiharat ja pitsireinainen leninki..
Sulevi huokaa ja hörppää oikein hartaasti päälle.


Aivan upeat toti/tsaikka-lasit sain Erjalta (Helander) ja ne ovat nyt vallan voimivat tässä glögikautena, myhäilee Akesenja tyytyväisenä. Hienoa työtä - lusikat ja kaikki! Aksenja kiittelee täällä - piristää tässä rospuuton keskellä.


torstai 19. marraskuuta 2015

No nyt ollaan onnellisia....

No nyt ollaan onnellisia!
Kaarina ja Impi - ja kyllä varmaan eniten minä;

Keittiö sai kaapit - ja juu, juu en, en tosiaankaan ole tehnyt niitä itse,
vaan ihanainen Kekäleen Maija - Äiteenäkin tiedetään (no Pirren oma Äitee) ja  erittäin taitavana
puu(kin) tekijänä.

Ei voisi onnellisempi nyt olla  <3

*

Ja juu, jääkaappiin saa laitettua valon - ja siinä on aukeava pakastelokero, lasihyllyt ja
lasinen vihenneslaatikko ja ovilokerot, ihan kun oikeat.


Ja juu-u. hellaankin saa valon, siinä on peltien säilytys luukku alhaalla, ja pelti tietenkin...


Koekiinnitetty ja yläkaapit vielä tukien varassa....


... ja tiskipöytä kahdella altaalla, tulppineen, kuivauskaapissa ritilät, ja kaikki kaapit ja laatikot aukeavat...


Niin on Kaarinakin hämillään, ettei tiedä montakos "köyhää ritaria" tänään söisi!

Suur kiitos Maijalle! <3
Leijun varmaan monta viikkoa

tiistai 10. marraskuuta 2015

Ullan kamarissa

Suutarin tölliin oli tullut syksy samoin kuin muuallekin Kauppakylään. Miten se olisi Suutarin töllin väliin jättänyt, pikemminkin sinne ensin hiipii, kylän laidoilla kun sijaitsee ja nurkista pääsee mukavasti sisään puhaltelemaan.
Mutta syksyn myötä oli siellä alkanut myös uudenlainen aika.
Ei, ei Suutari ollut  yhtään vähemmän reissuillaan, mutta Sulevi Karlssonin pienen tyttären myötä oli tupaan tullut iloa, eloa ja jos ei rikkautta, niin hiukan helpompaa.


 Sulevi oli sopinut Ullan kanssa - nämä kun olivat sellaisia paremmin naisten ymmärrykselle sopivia asioita - että Sulevin tytär oli saanut jäädä kasvatiksi Suutarin perheeseen.
Korvauksia Sulevi lupasi maksaa ja kun hetki mietittiin sopivaa keinoa sen suorittamiseksi, oli päädytty erilaisiin aineellisiin asioihin.


Suoranaista rahan antoa suuressa määrin oli päädytty välttämään, niin tarpeen kuin sekin olisi ollut, mutta siinä piili vaaransa, että ne päätyisivät Suutarin reissulle ja kurkusta alas. Niin Suutarin kuin kaiken maailman hamppien joita aina jostain ilmaantui.


Ensimmäiset aineelliset asiat olivat rakennustarpeet ja muurari Nysténin palkka.
Tai sekatyömies oikeastaan, kun oli muurauksen lisäksi myös oiva kirvesmies.
Ja niin Ulla sai vihdoin kauan kaipaamansa kamari-huoneen.

Tytöt auttelivat ruokaa alulle; toinen lähti hakemaan puita ja toinen kuori perunoita...


... ja kamari-huoneessa  ihmeteltiin melkein valmista kamaria.


Kaikki oli muuten valmista, mutta muurarin piti vielä muurata kakeluuni keittiön muuriin meneväksi.
Mutta kauniit kaakelit olivat tipotiessään...
Suutari oli lähtenyt niitä hakemaan Sulevin kaupalta, kun oli matkalla tavannut Jokakylän Kallen...
... ja kun kantoapua tarvitsi, lähti Kalle mukaan... mutta oli pitänyt ensin poiketa muuassa töllissä... Kallen vähän velkoja maksamassa, oli tehnyt vaihteeksi tiliä....
Ja miten lie siinä sitten käynyt, että matkaan oli vierähtänyt päivä ja toinen...
Ja kotiin tullessa olikin mukana jotain aivan muuta kuin kaakelilaattoja... 


Niin, tämmöinen sohva - eikös vaan olekin komea, niin, kortilla se... jotenkin oli ensin mennyt ne kaakelit ja vähän muutakin, mutta sitten oli onni kääntynyt ja oli suorastaan potkaissut ja nyt oli sorea sohva Ullan kamarissa...


Eikös vaan olekin kaunis esine,,, ja mahdottoman hyvä istua... ei sitä ole tämmöistä joka töllissä...


Ei ollut ei - ja sohva oli kaunein esine minkä Ulla oli konsaan nähnyt - ja se teki Ullan niin onnelliseksi, että unohti siinä sitten jo ne kaakelitkin...


No mutta, mitäs minä enää sitten täällä, kun ei kerran ole niitä kaakeleita, palaan sitten toisella kertaa jos on tarvis... ja saatte hommattua uudet...
No, oli sitä paljon muutakin vielä hankinta listalla, kuten uusi sänky, mutta ennättäisi sen, miettii Ulla... Pitää siirtää patjat tuohon tuvan taakse, muurin kupeeseen, niin pysyy vähän lämpimämpänä.. vaikka voi miten oli Ullan lämmin, suorastaan läikähti, kun katsoi Suutariaan - ja uutta sohvaa..