Aattopäivän luukku....

...tai oikeastaan luukkukasa...

ja jos tarkkoja ollaan, niin kolmelle päivällehän tässä tätä ihanuutta tuli...

Traditioksi on modostunut vaihtaa Eijan kanssa aaton luukku.
Ja kuten traditioon kuuluu, sen avaaminen ei olekaan ihan vain suit sukkelaa ja auki..
Ensinnäkin lähetys tuli kahdessa osassa. Toisen avasin ja sain kuorittua ensimmäisen kerroksen, kun vastaan tuli teksti, että noudata kaikkia ohjeita ja avaa varovasti ja... ja sitten että avataan 25.12. klo 00.01... joten jemmaan joulua odottamaan.
Sitten tuli toinen lähetys ja sen sisuksessa kasa ihania pieniä karamelleja joissa oli avaus ajankohdat hyvin tarkkaan.
Ensimmäisen sai avata jo aaton aattona. Piti tuunata ja laittaa siitä blogiin kuva....

 No, se ei tarvinnut mitään muuta tuunausta kuin kynttilän sisäänsä....

 Aivan ihana kynttilä lyhty.... tooosiiin, kun sitä katsoo, se muistuttaa ehkä puhelinkoppia, pussauskoppia...vessakoppia.... No niin, palvelkoon joulun ajan juuri tuossa ilahduttamassa, mutta jatkosta en nyt ole ihan varma...
Sitten sai paketin avata heti, kun on herännyt - ja siellä oli upea katulyhty! Luulen, että tiedän kellä tälle on jo tilaus vetämässä... hmmm, niin,...

 Ja sitten paketteja saikin availla pitkin päivää eri aikoihin, aina kun oli jokin asia tai kellonaika saavutettu.

Ihanat nämä taulut!
Hihihiiihi ja käy sitten nimi kummin päin vain - nämä menevät kaikki Salmen huusholliin!

ja kerrassaan upea talolyhty
ja leikkuulautoja  -  upeita "keramiikka" töitä - Salmelle, Salmelle.

... ja sitten siellä oli upea trukkilava
ja joulukranssi
ja monta rullaa ihanaa tapettia!

ja tässä illalla sitten, kun jouluillan rauhasta nauttiessa ajattelin, että nyt päivitän blogiin... muistui mieleen, että se erikseen tullut paketti oli avaamatta! Ja ei kun paketti esiin - siellä oli hieno rintakoru...

.... ja tämä viimeinen  kuori joka tässä vielä odottaa sitten avaamistaan....
25.12. klo 00.01
ei kauaa enää!

Kiitos Eija ihanasta Aaton Luukusta! Sen kanssa on monta hauskaa hetkeä... ja semmoista maltin koulutusta... :D

Rospuuton vankina

Syksy oli Kauppakylässä muuttunut talveksi. Mistään muusta sitä ei tiennyt kuin Allakkaa katsomalla.
Elettiin joulukuun alkupäiviä, mutta lumesta ja pakkasesta ei ollut tietoakaan.
Se tiesi tavallista pidempää rospuuttoa. Ja kun oli vielä sataa lotissut viikosta toiseen, olivat
tiet ja pihamaat muuttuneet kuravelliksi ja matkaaminen kävi lähes mahdottomaksi; rattaat upposivat
vähän väliä pyörän napojaan myöden ja matkan teko oli tuskallista ja hidasta ja vähän väliä piti nousta työntämään ja auttamaan kulkupeliä mudasta.
Ja oli pimeää. Elettiin muutoinkin vuoden pimeintä aikaa ja kun ei ollut lunta valaisemassa ja vähäistä päivän valoa vain lyhyen aikaa, niinä hetkinä kun ei satanut, ja sade ja tuuli haittasivat lyhtyjen käyttöäkin, niin kaikki olivat enemmän, tai vähemmän tahtomattaan kotiensa vankeja.
Vain lyhyillä asioilla käytiin naapurissa ja lähistöllä, mihin jalan pääsi ja viitsi lähteä.

Villa Malakoffiin oli sateen keskellä poikennut Sulevi. Jättänyt kuraiset saapikkaat eteiseen ja kavunnut yläkertaan Aksenjan kamariin.

Nyt oli aivan oikea hetki nostaa samovaari pöydälle ja tarjota siitä lämmintä mausteviinaa.

Aksenja oli itse käynyt keittiössä maustamassa ja keittämssä seoksen ja kaatanut sen samovaariin. Siinä se pysyi mukavasti lämpimänä pitkin päivää nautittavaksi.

Sulevi oli oiken mielissän - mikä piristi paremmin pimeänä ja märkänä talvipäivänä, kun vähän kaikki oli vastuksena.

Sulevilla oli suunitelmia ensimmäisen joulun ajan myyntiin Kauppahuoneella, mutta huonojen kelien vuoksi oli tavarakuorma toisensa jälkeen jäänyt tulematta.
Itsekään ei Sulvi niitä päässyt sen paremmin hakemaan joten ei ollut muuta tehtävissä kuin antaa ajan kulua ja odottaa pakkasta ja teiden jäätymistä - silloin pääsisi edes kärryillä, tai kieseillä, ja lunta, paljon lunta, niin matka taittuisi sukkelaan reessä. Rekikelejä sitä odotti jo jokainen kiihkeästi.

Sulevikaan ei ollut päässyt Helsinkiin, eikä mihinkään tapahtumiin ja kovin oli mielessä väikkynyt eräät kiharat ja pitsireinainen leninki..
Sulevi huokaa ja hörppää oikein hartaasti päälle.

Aivan upeat toti/tsaikka-lasit sain Erjalta (Helander) ja ne ovat nyt vallan voimivat tässä glögikautena, myhäilee Akesenja tyytyväisenä. Hienoa työtä - lusikat ja kaikki! Aksenja kiittelee täällä - piristää tässä rospuuton keskellä.

No nyt ollaan onnellisia....

No nyt ollaan onnellisia!
Kaarina ja Impi - ja kyllä varmaan eniten minä;

Keittiö sai kaapit - ja juu, juu en, en tosiaankaan ole tehnyt niitä itse,

vaan ihanainen Kekäleen Maija - Äiteenäkin tiedetään (no Pirren oma Äitee) ja  erittäin taitavana
puu(kin) tekijänä.

Ei voisi onnellisempi nyt olla  <3

*

Ja juu, jääkaappiin saa laitettua valon - ja siinä on aukeava pakastelokero, lasihyllyt ja
lasinen vihenneslaatikko ja ovilokerot, ihan kun oikeat.

Ja juu-u. hellaankin saa valon, siinä on peltien säilytys luukku alhaalla, ja pelti tietenkin...

Koekiinnitetty ja yläkaapit vielä tukien varassa....

... ja tiskipöytä kahdella altaalla, tulppineen, kuivauskaapissa ritilät, ja kaikki kaapit ja laatikot aukeavat...

Niin on Kaarinakin hämillään, ettei tiedä montakos "köyhää ritaria" tänään söisi!

Suur kiitos Maijalle! <3

Leijun varmaan monta viikkoa

Ullan kamarissa

Suutarin tölliin oli tullut syksy samoin kuin muuallekin Kauppakylään. Miten se olisi Suutarin töllin väliin jättänyt, pikemminkin sinne ensin hiipii, kylän laidoilla kun sijaitsee ja nurkista pääsee mukavasti sisään puhaltelemaan.
Mutta syksyn myötä oli siellä alkanut myös uudenlainen aika.
Ei, ei Suutari ollut  yhtään vähemmän reissuillaan, mutta Sulevi Karlssonin pienen tyttären myötä oli tupaan tullut iloa, eloa ja jos ei rikkautta, niin hiukan helpompaa.

 Sulevi oli sopinut Ullan kanssa - nämä kun olivat sellaisia paremmin naisten ymmärrykselle sopivia asioita - että Sulevin tytär oli saanut jäädä kasvatiksi Suutarin perheeseen.
Korvauksia Sulevi lupasi maksaa ja kun hetki mietittiin sopivaa keinoa sen suorittamiseksi, oli päädytty erilaisiin aineellisiin asioihin.

Suoranaista rahan antoa suuressa määrin oli päädytty välttämään, niin tarpeen kuin sekin olisi ollut, mutta siinä piili vaaransa, että ne päätyisivät Suutarin reissulle ja kurkusta alas. Niin Suutarin kuin kaiken maailman hamppien joita aina jostain ilmaantui.

Ensimmäiset aineelliset asiat olivat rakennustarpeet ja muurari Nysténin palkka.
Tai sekatyömies oikeastaan, kun oli muurauksen lisäksi myös oiva kirvesmies.
Ja niin Ulla sai vihdoin kauan kaipaamansa kamari-huoneen.

Tytöt auttelivat ruokaa alulle; toinen lähti hakemaan puita ja toinen kuori perunoita...

... ja kamari-huoneessa  ihmeteltiin melkein valmista kamaria.

Kaikki oli muuten valmista, mutta muurarin piti vielä muurata kakeluuni keittiön muuriin meneväksi.

Mutta kauniit kaakelit olivat tipotiessään...
Suutari oli lähtenyt niitä hakemaan Sulevin kaupalta, kun oli matkalla tavannut Jokakylän Kallen...
... ja kun kantoapua tarvitsi, lähti Kalle mukaan... mutta oli pitänyt ensin poiketa muuassa töllissä... Kallen vähän velkoja maksamassa, oli tehnyt vaihteeksi tiliä....
Ja miten lie siinä sitten käynyt, että matkaan oli vierähtänyt päivä ja toinen...
Ja kotiin tullessa olikin mukana jotain aivan muuta kuin kaakelilaattoja... 

Niin, tämmöinen sohva - eikös vaan olekin komea, niin, kortilla se... jotenkin oli ensin mennyt ne kaakelit ja vähän muutakin, mutta sitten oli onni kääntynyt ja oli suorastaan potkaissut ja nyt oli sorea sohva Ullan kamarissa...

Eikös vaan olekin kaunis esine,,, ja mahdottoman hyvä istua... ei sitä ole tämmöistä joka töllissä...

Ei ollut ei - ja sohva oli kaunein esine minkä Ulla oli konsaan nähnyt - ja se teki Ullan niin onnelliseksi, että unohti siinä sitten jo ne kaakelitkin...

No mutta, mitäs minä enää sitten täällä, kun ei kerran ole niitä kaakeleita, palaan sitten toisella kertaa jos on tarvis... ja saatte hommattua uudet...
No, oli sitä paljon muutakin vielä hankinta listalla, kuten uusi sänky, mutta ennättäisi sen, miettii Ulla... Pitää siirtää patjat tuohon tuvan taakse, muurin kupeeseen, niin pysyy vähän lämpimämpänä.. vaikka voi miten oli Ullan lämmin, suorastaan läikähti, kun katsoi Suutariaan - ja uutta sohvaa..

Syksyn tuoma vilu

Kesä on mennyt, huomasi Sulevi päivänä yhtenä, kun heräsi palellen kaupan yläkerrassa.
Niin, pitkään oli ollut suunnitelmissa lämmön lähde kauppahuoneelle, mutta sitten oli tullut kevät,
ja kesä ja miten se kesä oli kulunut kuin taiottuna, lumottu kesä, satumainen, hymyili Sulevi...
ja havahtui kuitenkin siihen, että oli vilu. Hyljätyn vilu, oli äiti sanonut, kun oli palellut...
Sulevi hankki vanhan kaminan. Sitä kävi kiinnittämässä paikallinen muurari ja nyt sen piti olla valmiina lämmitykseen.

Aamutuimaan Jokakylän Kalle ja Suutari kolistelivat oven takana - olivat palaamassa kylän laidalta muuasta töllistä jossa olivat lyöneet korttia pitkälle yöhön, kallistaneet siinä samalla töllin isännän huonosti kirkastettua pontikkaa. Molemmilla suu oli kuiva... ja poikkesivat naukun toivossa Suleville.

Tässä se nyt on, uskaltaakos sitä ruveta lämmittämään... Juu, juu, hyvä kamiina ja kun Muurari sen on siihen itse laittanut, niin turvallin, turvallinen on... mutta kuulepas ystävä hyvä, olisiko sinulla mitään, noh, semmoista parantavaa.. kun Suutarillakin on tuo päävärkki tuhannen moukarin alla... ja Ullan luo pitäisi uskaltaa...

No nyt ei kyllä tässä ennätä, päättää Sulevi lyhyeen, on Kauppahuoneen avaamisen aika, ja eilen illalla tuli ostettua yhden kakeluunin kaakelit, ne pitäisi pinota varaston puolelle ja aamulla kävi Ulla tuomassa tyttöjen kanssa poimimansa lakat ja puolukat - että semmoista työteliäisyyttä sitä löytyy vaimoväestäkin... sanoo ja katsoo Suutaria hyvin pitkää ja painavasti...
Niin painavasti, että Suutari ymmärtää päänsärystään huolimatta nousta ja lähteä...Kalle vanavedessään...

No mutta, Johannahan se siinä, jokos on kassit pakattuna ja toiseen kylään käynyt kutsu...
Ei kuulema ollut - Villa Malakoffissa alkoi syksyn siivoukset ja pyykkäys, kesävaatteiden säilöön laitto ja talvivaatteiden ja vällyjen esille otto ja tuuletus ja kunnostus ja siitä sitten siirrytään pikku hiljaa joulun valmisteluun... Johanna nauraa.. niin että toistaiseksi on kortteeri täällä...
On kuulema tullu tuoretta hillaa... terveisiä Ullalle... sanoo ja nousee portaat...

Ilon päivälle surullinen loppu

Jälleen on lauantai ja hetki jolloin Rudolf Laine on laittanut liikkeensä oven kiinni.
Tavan mukaan vetänyt keuhkot täyteen hapekasta ilmaa siinä ovella, samalla, kun asetteli avaimet housunsa taskuun, Nostanut takin kaulukset ja kävellyt seuraavan korttelin kerrostalon portaille, avannut alaoven ja siirtynyt siitä hissiin ja kolisten noussut kerroksiin.
Kaarinan ja Impin pieni yksiö otti tulijan avo sylin vastaan. Auliskin oli jo ennättänyt paikalle.

Mutta mikä ihme täällä on menossa - Kaarina ulisee Impin vuodesohvassa eikä suostu edes tervehtimään....
Istu Rudolf vain ja anna olla - kyllä se tokenee omia aikojaan... kerron sitten...
Ja Rudolf istuu
(uusi ihana tuoli on tuliainen Mirkan pöydästä Suuresta Snadista)

(ja orvokki ja tarjoilut Katriina Rauhaniemen)

Mutta Kaarinan murhe ei ota laantuakseen;

markkinoilta Kaarinalle tuli Marian virkkaama aivan ihana ja juuri Kaarinalle niin sopiva vihreä laukku - ja sitten sitä ei tullut...

Se on hävinnyt matkalla!!!
Samoin uudet lukemiset, ihanaa elokuvakerrontaa, Komisaario Palmusta...
Kaarina ei toivu tästä, ... jos minäkään yyyhhhyyyyy!!!

(Kaunis soha tyynyineen ja patjoineen on markkinoilta ja Erjan luomaa)

Rudolf Laine

Kaarinan ja Impin yksiö näyttää saavan uusia vieraita...
Ja erittäin persoonallisia sellaisia. Kaikki enemmän tahi vähemmän taiteellisia,
intellektuelleja ja charmantteja persoonia.
Teelle ja köyhiä ritareita nauttimaan saapuu Rudolf Laine.

Naapuri kortteliin kahden suuren kerrostalon väliin on jäänyt kaupungin isien harmiksi ja kaupunkilaisten iloksi vanha puutalokortteli jonka yhdessä rakennuksessa on tummasävyinen, hämyinen ja salaperäinenkin antikvariaatti; Seitsemän Meren Laulu.
Osto- ja myynti toimintaa siellä harjoittaa Rudolf Laine. Vähintäänkin liikkeensä näköinen, vai voisiko sanoa, että liike myötäilee pitkälti Rudolfin mielenliikkeitä.
Liikkeen pölyn ja vanhojen kirjojen tuoksussa usein viettää aikaa myös Aulis Winstén.
Siellä piipahtelee myös Impi, mutta Kaarina odottaa aina, että Rudolf saapuu hänen luokseen.
Pöly käy Kaarinan kurkkuun ja äänihuulet, arka instrumentti, on vaarana mennä epäkuntoon, tai peräti vaurioitua.
Tosin siitä on jo aikaa, kun Kaarina on viimeksi lavalla äänihuuliaan avannut, mutta iäkkäämmillekin saattaa tulla kysyntää, ainakin näin lahjakkaille ja siksi on herkästä instrumentista pidettävä huolta.
Niinpä Rudolf visiteeraa säännöllisesti pienessä yksiössä.

Tällä kertaa tarjolla on mansikoita...

ja Impin köyhiä ritareita teen kera

Rudolf tuo aina sähköä pienen huoneen tunnelmaan sinne saapuessaan

Lähipäivien taiteelliset tapahtumat ruoditaan erittäin tarkkaan...

... taide näyttelyt arvostellaan, kirjallisuusmatineat...

.. ja eritoten konsertit ja teatteri esitykset käydän läpi hetki hetkeltä

ja aina joku heistä on ollut paikalla joten saadaan ihan paikan päältä myös tunnelema- ja vieras raportit.

...usein päivä ennättää vaihtua iltaan ja puhetta riittää  monesti vielä
 pitkälle yöhön pienen yksiön pöydän äärellä
ennen kuin siitä maltetaan nousta ja lähteä nukkuvan kaupungin
kaduille ja kotiin -  joskus vakaasti, joskus hiukan epävarmemmin askelin,
mutta joka kerta erittäin iloisin mielin.

Kerrostaloelämää

Kerrostalossa jatkuu elämä vaikka seinistäkin vielä osa puuttuu - tuulista on.
Mutta niin on väkevästi valmistumisessa Korkin sisarusten arki mukana...
Ja eihän tämä elo näköjään pysy enää pelkästään heidän arkena, vaan siihen tupsahtelee jo ystävätkin;
Aulis Winstén.
Aulis tuntee suurta paloa taiteisiin ja on erityisesti teatterin ja musiikin ystävä. Hän kirjoittaa joskus värssyn jos toisenkin ja kovin mielellään myös lukee niitä. Joskus ajautuu herkkään tilaan ja suuressa tunnekuohussaan ryhtyy lausumaan niin omia, kuin suurten taitajien runoja ja kuolemattomia sanoja.
Ja se on lausuntaa se, jos mikä!

Aulis ennättää istahtaa jo pöytään ja Impi tuo juuri paistuneita köyhiä ritareita, kun Kaarina nousee ja komentaa Auliksen uudelleen liikkeelle...

ja katsomaan kylpyhuonetta...

 

...ja kurkkaamaan keittiötä (jaa-a missähän se Impi on ritarit paistellut?)

No. mitä mieltä olet?

 

Ja taas istutaan mukavasti pöytään...

 

Kyllähän tässä näiden tarjoilujen äärellä varmaan jokin mielipidekin vielä kehittyy..

 

Niin, huomasittekos; vessassa on ovi!