Oli pitänyt pientä pakkasta ja taloissa oli aloitettu lämmitykset.
Savukiekurat nousivat iltataivaalle paksuina pilareina.
Eräänä pyhäpäivän iltana tienoon täytti epätavallisen paksu savu ja haisikin harvinaisen voimakkaasti. Ja sitten kajasti Kauppakylän itätaivaalla punainen loimotus.
Villa Malakoff paloi.
Oli Aksenja Malakoffin syntymäpäivä ja huvila täynnä vieraita. Se oli oikein hyvä asia, sillä tarvittiin mahdottomasti käsipareja, kun huomattiin, että tuli oli irti.
Melko pian kävi selväksi, että mitkään määrät vesiämpäreitä ei auttaisi pelastamaan taloa ja niin keskityttiin irtaimeen.
Naiset ja lapset siirtelivät tavaraa pihamaalla kauemmas talosta ja miehet nostivat ja lopulta heittelivät ikkunoista sen minkä ehtivät.
Kukaan ei puhunut, kaikki kiirehtivät, juoksivat, kuuluu särkyvän lasin ääntä ja tulen voimakas humina. Kipinöitä sinkoili ja kaiken peitti oranssin punainen loimotus. Uurastajat olivat kuin mustia varjoja helvetin lieskoissa.
Kun ilta kääntyi yöksi, Kauppakylän tietä julki hiljainen, savulta haiseva jono ihmisiä, jotka matkan varrella hävisivät yksi toisensa jälkeen koteihinsa. Ei nukkumaan, vaan päivittelemään tapahtunutta.
Ja pakastuvaa, kuutamon valaisemaa taivasta vasten piirtyi kaksi hiljalleen savuavaa piipunmuuria hiiltyvien puukasojen keskeltä. Oli kovin hiljaista.
Onneksi oli Villi Helmi. Sinne tehtiin sijat Villa Malakoffin väelle.
Anna Snitkina, itse rouvaVilli Helmi antoi oman huoneensa Aksenjan ja Heblan käyttöön ja siirtyi Johannan seuraksi pihatupaan.
Nyt oli jokainen soppi täynnä ihmisiä ja aitta ja vaja täynnä pelastettua tavaraa.
Sulevin Kauppahuoneen varastot otettiin myös käyttöön ja suurin piirtein kaikki pihalle heitetty saatiin suojaan. Osa huonekaluista oli kärsinyt kovakouraisesta pelastamisesta, mutta eiköhän niistä jotain saisi korjattua.
Aksenja suri menetettyjä ruokavarastoja. Niitä ei kukaan huomannut kiireessä. Ja jonkin verran meni mattoja ja muuta tavaraa mikä oli komeroissa. Näkösällä ollutta oli helppo heitellä.
Keittiössä toipilaana oleva Johanna otti ohjat sillä aika, kun yläkerrassa yritettiin ymmärtää tapahtunut.
Filemon Pykälä oli yläkerrassa ja ylpeänä yritti pistää pystyyn oikeen kuulemisen, kerankin kun jotain sattui niin, että hän itse oli paikalla.
Sulevi taas mietti, että onneksi oli varastossa Jokakylän Kallen kesän keitoksia, lähetti hakemaan viinakannut ja istutti Filemonin ruuan ääreen. Sulevi jos kuka tiesi mikä tässä auttoi.
Savukiekurat nousivat iltataivaalle paksuina pilareina.
Eräänä pyhäpäivän iltana tienoon täytti epätavallisen paksu savu ja haisikin harvinaisen voimakkaasti. Ja sitten kajasti Kauppakylän itätaivaalla punainen loimotus.
Villa Malakoff paloi.
Oli Aksenja Malakoffin syntymäpäivä ja huvila täynnä vieraita. Se oli oikein hyvä asia, sillä tarvittiin mahdottomasti käsipareja, kun huomattiin, että tuli oli irti.
Melko pian kävi selväksi, että mitkään määrät vesiämpäreitä ei auttaisi pelastamaan taloa ja niin keskityttiin irtaimeen.
Naiset ja lapset siirtelivät tavaraa pihamaalla kauemmas talosta ja miehet nostivat ja lopulta heittelivät ikkunoista sen minkä ehtivät.
Kukaan ei puhunut, kaikki kiirehtivät, juoksivat, kuuluu särkyvän lasin ääntä ja tulen voimakas humina. Kipinöitä sinkoili ja kaiken peitti oranssin punainen loimotus. Uurastajat olivat kuin mustia varjoja helvetin lieskoissa.
Kun ilta kääntyi yöksi, Kauppakylän tietä julki hiljainen, savulta haiseva jono ihmisiä, jotka matkan varrella hävisivät yksi toisensa jälkeen koteihinsa. Ei nukkumaan, vaan päivittelemään tapahtunutta.
Ja pakastuvaa, kuutamon valaisemaa taivasta vasten piirtyi kaksi hiljalleen savuavaa piipunmuuria hiiltyvien puukasojen keskeltä. Oli kovin hiljaista.
Onneksi oli Villi Helmi. Sinne tehtiin sijat Villa Malakoffin väelle.
Anna Snitkina, itse rouvaVilli Helmi antoi oman huoneensa Aksenjan ja Heblan käyttöön ja siirtyi Johannan seuraksi pihatupaan.
Nyt oli jokainen soppi täynnä ihmisiä ja aitta ja vaja täynnä pelastettua tavaraa.
Sulevin Kauppahuoneen varastot otettiin myös käyttöön ja suurin piirtein kaikki pihalle heitetty saatiin suojaan. Osa huonekaluista oli kärsinyt kovakouraisesta pelastamisesta, mutta eiköhän niistä jotain saisi korjattua.
Aksenja suri menetettyjä ruokavarastoja. Niitä ei kukaan huomannut kiireessä. Ja jonkin verran meni mattoja ja muuta tavaraa mikä oli komeroissa. Näkösällä ollutta oli helppo heitellä.
Keittiössä toipilaana oleva Johanna otti ohjat sillä aika, kun yläkerrassa yritettiin ymmärtää tapahtunut.
Filemon Pykälä oli yläkerrassa ja ylpeänä yritti pistää pystyyn oikeen kuulemisen, kerankin kun jotain sattui niin, että hän itse oli paikalla.
Sulevi taas mietti, että onneksi oli varastossa Jokakylän Kallen kesän keitoksia, lähetti hakemaan viinakannut ja istutti Filemonin ruuan ääreen. Sulevi jos kuka tiesi mikä tässä auttoi.
